Novelli: Mestari Bao ja kadonnut kuu

MESTARI BAO JA KADONNUT KUU

Kirjoittanut: Mikko Karvonen

Novellin ääniversio:

Kong Bao, keisarillinen astronomi, katseli taivasta kauhistuneena. Kuu, jonka olisi pitänyt olla täysi ja korkealla taivaalla, oli kadoksissa jo kolmatta yötä. Keisari oli käskenyt hänet valtaistuimensa eteen.

"Kunnianarvoisa Kong Bao. Selittäkää, mitä minun kuulleni on tapahtunut", keisari vaati. "En ole nähnyt sitä isäni Taivaan sylissä kolmeen yöhön."

"Tämä kurja on pahoillaan, mutta en osaa selittää tätä", Kong Bao sanoi ja kumarsi kolmasti.

"Tämä ei käy laatuun!" keisari sanoi. "Kuu on kaiken vaurautemme lähde! Ilman sitä emme tiedä, milloin tehdä säädetyt uhraukset. Ilman sitä sotilaamme eivät näe lentää öisin. Ilman sitä tähtilaivamme eivät löydä taivaankannelle."

Rituaalien ministeri huokaili kauhuissaan ja puristi kalenteriaan rintaansa vasten. Armeijan ylikomentaja pudisti synkkänä päätään. Suuri mustekala, jonka jokaista lonkeroa koristivat paksut kultavanteet ja joka johti Tähteinsyvyyksien Navigaattorien kiltaa, katseli kaikkea tuimin ilmein ja heristeli vihaisena.

"Menkää ja laskeutukaa kansan keskusteen", keisari sanoi. "Kuu on meille elintärkeä, mutta kansa ei sitä kaipaa. Selvittäkää, kuka vienyt meidän kuumme."

Kong Bao kumarsi ja lähti etsimään kuuta.

Palatsin portilta lähti kaksi tietä, toinen rannikolle ja toinen ylös vuoristoon. Kong Bao tarkasteli niitä neuvottomana. Hän ei ollut poistunut keisarillisen palatsin alueelta kahteenkymmeneen vuoteen eikä tiennyt edes kuulopuheista, mitä teiden varsilla odotti.

Hetken tuumittuaan Kong Bao laski kantamuksensa maahan ja avasi sen. Leivän, viikunoiden, luumuviinin ja tähtiluettelon seasta hän kaivoi esille geomantisen kompassinsa. Hän napsautti sen päälle ja tarkisti vartijalta päivän ja kellonajan, taivaalta auringon kulman ja tähtiluettelosta neljän keisarillisen tähden korkeuden. Hän antoi kompassin mitataan maan muodot ja kertoi sille veden virtauksen. Sitten Kong Bao kääntyi kohti etelää ja antoi digitulkitsimelle käskyn analysoida saamansa data.

Geomantinen kompassi lupasi, että vuoristossa häntä odottivat rauha ja pitkä ikä - erakon elämä. Rannikolle se kertoi vaaraa, kipua ja salaisuuksia. Kong Bao huokaisi, pakkasi tavaransa ja lähti kävelemään kohti rannikkoa.

Muutaman tunnin kuluttua hän saapui riisinviljelijöiden kylään. Sen väki ei istuttanut riisiä eikä kitkenyt ruohoja, vaan seisoi mäen laella ja katseli synkkänä penkereitään.

"Hyvät viljelijät, mikä teillä on?" Kong Bao kysyi. "Miksi ette viljele, miksi ette pui?"

"Me emme viljele, koska meillä ei ole kuuta", vastasi kylänvanhin.

"Miksi ette voi viljellä ilman kuuta?" Kong Bao kysyi.

"Riisi on kylvettävä nousevan kuun aikaan ja kitkettävä laskevan kuun aikaan. Muuten penkereillä elävät vain rikkaruohot ja syöpäläiset ja riisi kuolee pois. Nyt meillä ei ole kumpaakaan kuuta emmekä tiedä, mitä tehdä."

Kong Bao oli viisas mies. Hän kuunteli viljelijöitä tarkkaan ja ymmärsi, etteivät he olleet vieneet kuuta. Heidän elantonsa riippui sen vaelluksista, nousuista ja laskuista.

"Tiedättekö, mitä kuulle on tapahtunut?" Kong Bao kysyi, mutta viljelijät vain pudistelivat päitään.

"Siispä minun on etsittävä kuuta muualta", Kong Bao sanoi. Kun viljelijät kuulivat, että hän yritti löytää kadonneen kuun, he antoivat hänelle yhden riisin leikkaamiseen käytetyistä sirpeistä. Kong Bao kiitti ja jatkoi matkaansa rannikkoa eteenpäin.

Muutaman tunnin kuluttua hän saapui kalastajien kylään. Sen väki ei ollut merellä veneineen eikä käsitellyt saalistaan rannalla, vaan seisoi laitureilla ja katseli synkkänä merelle.

"Hyvät kalastajat, mikä teillä on?" Kong Bao kysyi. "Miksi ette kalasta, miksi ette perkaa?"

"Me emme kalasta, koska meillä ei ole kuuta", vastasi kylänvanhin.

"Miksi ette voi kalastaa ilman kuuta?" Kong Bao kysyi.

"Kuu tuo meille vuoksin ja luoteen. Nousuvesi kantaa veneemme yli riuttojen ja karikoiden. Laskuvesi jättää jälkeensä levää ja rapuja ja simpukoita. Nyt meillä ei ole kumpaakaan vettä emmekä tiedä, mitä tehdä."

Kong Bao oli viisas mies. Hän kuunteli kalastajia tarkkaan ja ymmärsi, etteivät he olleet vieneet kuuta. Heidän elantonsa riippui sen voimasta, vuoksesta ja luoteesta.

"Tiedättekö, mitä kuulle on tapahtunut?" Kong Bao kysyi, mutta kalastajat vain pudistelivat päitään.

"Siispä minun on etsittävä kuuta muualta", Kong Bao sanoi. Kun kalastajat kuulivat, että hän yritti löytää kadonneen kuun, he antoivat hänelle yhden suurten kalojen käsittelemiseen käytetyistä kekseistä. Kong Bao kiitti ja jatkoi matkaansa rannikkoa eteenpäin.

Muutaman tunnin kuluttua hän saapui runoilijoiden kylään. Sen väki ei puhunut koreasti eikä soittanut kauniisti, vaan katseli synkkänä mutaista tietä ja lauloi yhteen ääneen alakuloista laulua kuunvalon kaipuusta.

"Hyvä runoilijat, mikä teillä on?" Kong Bao kysyi. "Miksi ette runoile, miksi ette juo luumuviiniä?"

"Me emme runoile, koska meillä ei ole kuuta", vastasi kylänvanhin.

"Miksi ette voi runoilla ilman kuuta?" Kong Bao kysyi.

"Kuu tuo meille öisen valon ja saa luumuviinin laulamaan sydämissämme. Yön noustessa me kirjoitamme ihanasta rakkaudesta ja yön laskiessa haikeasta kaipuusta. Nyt meillä on vain pimeä yö emmekä tiedä, mitä tehdä. Sydämemme makaavat raskaina ja kynämme kuivina eikä kansamme osaa enää rakastaa."

Kong Bao oli viisas mies. Hän kuunteli runoilijoita tarkkaan ja ymmärsi, etteivät he olleet vieneet kuuta. Heidän elantonsa riippui sen lumosta, ihmisten kyvystä rakastaa.

"Tiedättekö, mitä kuulle on tapahtunut?" Kong Bao kysyi. Hän oli jo lannistunut eikä odottanut saavansa vastausta. Hän tähysi kohti vuoristoa ja pohti, millaista erakon elämä olisi.

Mutta runoilijoista nuorin nousi seisomaan ja sanoi: "Minä tiedän! Neljä yötä sitten istuin läntisillä kukkuloilla ennen auringonnousua, join viiniä ja kumarsin aamutähteä, kun näin kahden tähdenlennon singahtavan kuun molemmin puolin. Niiden häntiin oli kiinnitetty vihreänä leiskuva verkko, joka kiertyi kuun ympärille ja kiskoi sen taivaanrannan alapuolelle. Sen jälkeen en ole rakasta kuutamme nähnyt."

Kong Bao oli viisas mies eikä hänen tarvinnut kuulla kertomusta kahdesti ymmärtääkseen sen. Hän kumarsi runoilijalle ja sanoi: "Minun elinikäni, poikieni ja pojanpoikieni elinikä eivät yhdessäkään riitä mittaamaan tätä palvelusta. Sillä tiedän vain yhden, joka saattaa komentaa tähdenlentoja."

Seuraavana iltana Kong Bao saapui takaisin keisarilliseen palatsiin. Hän ei mennyt astronomin torniinsa eikä keisarin valtaistuimen eteen, vaan satamaan, josta tähtialukset lähtivät salaperäisille matkoilleen. Sieltä hän etsi Tähteinsyvyyksien Navigaattorien killan johtajan, joka oli suuri mustekala, jonka jokaista lonkeroa koristivat paksut kultavanteet.

"Sinä olet ryövännyt kuun", Kong Bao sanoi killan johtajalle. "Tähdenlennoilla sinä olet sen kaapannut ja piilottanut. Vapauta kuu heti!"

"Minä en ole ryövännyt mitään! Kuu on minun. Minun omani, minun rakkaani!" killan johtaja sanoi. Sen lonkerot kääriytyivät nurkassa olevan tummansinisen lippaan ympärille ja Kong Bao ymmärsi, että kuu oli piilossa lippaassa.

"Ilman kuuta koko keisarikuntamme lakastuu!" Kong Bao sanoi. Arkku liikahti ja vapisi hänen sanojensa jälkeen. "Sinun täytyy vapauttaa se!"

"Teidän halpamaiset silmänne eivät enää koskaan turmele sen kauneutta", killan johtaja sanoi.

Mustekala kohottautui istuimeltaan ja levitti lonkeronsa. Se oli valtava. Sen pää hipoi kattoa ja jokainen lonkero oli Kong Baon kahden reiden paksuinen. Se siirtyi arkun ja Kong Baon väliin ja viuhtoi raivoissaan.

Kong Bao perääntyi huoneen ovelle. Hän oli heiveröinen mies eikä hänestä ollut kukistamaan valtavia kosmisia mustekaloja. Hän halusi jättää asian sikseen ja palata torniinsa. Mutta hän muisti viljelijät, muisti kalastajat ja muisti runoilijat ja tiesi, että hänen oli ainakin yritettävä vapauttaa kuu. Hän pelkäsi Tähteinsyvyyksien Navigaattorien killan johtajaa, mutta ei voinut perääntyä.

"Kuu ei ole sinun. Kuu ei ole edes keisarin", Kong Bao sanoi ja toivoi, ettei keisari koskaan saisi selville, mitä hän oli sanonut. Hän nosti viljelijöiltä saamansa sirpin. "Kuu kuuluu koko maailmalle. Ilman sitä meidän riisimme ei kasva."

Kong Bao hyökkäsi eteenpäin sirppiä heiluttaen. Mustekala ärähti ja huitaisi lonkeroillaan. Ne iskeytyivät Kong Baoon, rikkoivat hänen vasemman jalkansa ja löivät sirpin terän poikki.

Kong Bao kaatui lattialle. Tuskissaan hän nosti katseensa ja näki arkun liikahtavan ja tiesi, ettei voinut luovuttaa. Hän kompuroi ylös oikean jalkansa varaan ja nosti kalastajilta saamansa keksin.

"Kuu kuuluu koko maailmalle. Ilman sitä kalastajamme jäävät ilman saalista", hän sanoi ja survaisi keksillään.

Mustekala ärähti ja sivalsi lonkeroillaan. Ne iskeytyivät Kong Baoon, rikkoivat hänen oikean jalkansa ja löivän keksin varren poikki.

Kong Bao kaatui lattialle. Tuskissaan hän nosti katseensa ja näki kalpean valon paistavan arkun nurkista ja tiesi, ettei voinut luovuttaa. Mutta hänen jalkansa eivät kantaneet häntä eikä hänellä ollut enää aseita.

"Kuu kuuluu koko maailmalle. Ilman sitä kansamme ei rakastu", hän kuiskasi. Sitten hän kierähti selälleen ja alkoi laulaa kuun kaipuusta kertovaa laulua, jonka oli kuullut runoilijoiden kylässä.

Silloin arkku putosi ensin kyljelleen ja paiskautui sitten auki. Kuu astui ulos sen vankeudesta. Niin hirmuinen oli sen raivo, että se hehkui täytenä ja verenpunaisena, kauheampana kuin mikään, mitä Kong Bao oli ennen nähnyt tai tulisi myöhemmin näkemään. Kuu tarttui Navigaattorien killan johtajaan ja repi yhdellä liikkeellä sen tuhansiksi riekaleiksi. Jäljelle jäivät vain paksut kultavanteet, joka kolahtivat vääntyneinä ja rutistuneina kiviselle lattialle.

Niin palasi kuu takaisin taivaalle ja valtakunta pyöri jälleen kuin ennenkin. Viljelijät tiesivät kylvää, kalastajat pyytää ja runoilijat sepittää. Ministerit osasivat uhrata, sotilaat lentää ja tähtilaivatkin löysivät taivaankannelle. Keisarin määräyksestä tulevina vuosina juhlittiin Punaisen Kuun Yötä, jolloin niin palatsissa kuin kylissäkin kiitettiin kuuta ja sen lahjoja.

Kong Bao palasi rakkaaseen torniinsa ja, vaikka hänen jalkansa vähitellen paranivatkin, hänen ei enää koskaan tarvinnut poistua palatsista tai katsella vuorten suuntaan.