Ajatuksia The Expanse -sarjasta

The Expanse on ollut yksi viime vuosien kehutuimpia scifi-kirjasarjoja. Uusia osia on ilmestynyt tasaisesti kerran vuodessa ja Syfyn ilmeisen onnistunut tv-sovitus (joka on itseltäni vielä tyystin näkemättä) on tuonut tullessaan uusia faneja. Sain juuri luettua sarjan neljännen osan Cibola Burnin loppuun ja ajattelin, että yksittäisen kirja-arvostelun sijaan tässä olisi hyvä tilaisuus tiivistää ajatuksiani koko saagasta tähän mennessä.

Viimeistään tässä vaiheessa alkaa näyttää siltä, että kaikkien The Expanse -kirjojen perusasetelma ja -rakenne ovat samanlaisia. Tapahtumat sysää liikkeelle muukalaisteknologian uusi ilmenemismuoto, jota ihmiset yrittävät joko ymmärtää tai hallita. Pyrkimykset kasvavat nopeasti valta- tai omaisuuskamppailuksi, josta muodostuu kunkin kirjan ydinkonflikti. Sen rinnalla kulkevat yksittäisten hahmojen tarinakaaret, jotka avaavat muukalaisteknologian ja ihmisten ahneuden vaikutuksia inhimillisemmällä tasolla. Lopulta teknologiaan liittyvä mysteeri selviää ja samalla The Expansen maailmankaikkeudesta paljastuu jotakin uutta, joka pohjustaa jälleen seuraavan kirjan asetelmia.

Kaavamainen rakenne voi kuulostaa pahalta, mutta kuten Harry Potteritkin osoittavat, oikein käytettynä se voi olla hyvin toimiva kerrontakeino. Myös The Expanse onnistuu tässä varsin hyvin. Toistuvuutta hyödynnetään niin korkealla ylätasolla, ettei se lukitse kirjojen hahmoja tai juonikuvioita kerta toisensa jälkeen samoille poluille. Samalla se tuo lukijalle luottamusta siihen, että tarina on koukeroistaan huolimatta etenevässä johonkin. Kun tähän yhdistetään siisti, sujuva teksti, jouhevasti rakennetut kohtaukset ja uskottava dialogi, on helppo ymmärtää, miksi sarjan kirjat ovat vetävää, mukaansa tempaavaa luettavaa.

The Expansen viihdyttävyyteen on toinenkin syy. Vaikka sarjassa käsitelläänkin yksittäisten hahmojen kautta mm. ulkopuolisuutta, uskontoa ja perhe-elämää, sen perusestetiikka on lainattu suoraan Hollywoodin toimintarämistelyistä. Ongelmien ja ongelmanratkaisun ytimessä ovat teknologia, isot pyssyt ja avaruusalukset ja miehisyyden esittämiseen keskittyvä äijäily. Hahmot kyräilevät, hyväilevät aseitaan ja lisäävät jännitteitä repliikeillä, joiden tarkoituksena on osoittaa vastapuolelle, että tämän vastaavilla uhkauksilla ei ollut mitään vaikutusta. Kirjojen loppupuolella pullistelu tapaa paisua toimintakohtauksiksi, jotka ovat hyvin kirjoitettuja, mutta paikoin tuskastuttavan pitkiä.

Sarja asettuu siis osaksi viihdeteollisuuden teknologia- ja väkivaltavetoista jatkumoa. Tämä tekee siitä helposti lähestyttävän, mutta on samalla myös kirjasarjan merkittävin potentiaalinen kompastuskivi: mikäli tällainen kuvasto ei viehätä, kirjatkin voivat jäädä hyvin etäisiksi. Toisaalta The Expanse on toiminta-scifiksi epätavallisen älykästä. Sen teknologiset ja sosiaaliset ratkaisut ovat hyvin perusteltuja eikä se ole sokea sotimisen ja valtataistelujen inhimillisille seurauksille. Hetkittäin sarja myös uskaltautuu kritisoimaan omaa kuvastoaan, vaikkei se koskaan äidykään erityisen kantaaottavaksi. Kaikki tämä tasapainottaa väkivaltakohtauksia siinä määrin, että myös vähemmän sotaista scifiä etsivät voivat huomata pitävänsä kirjoista. Omalla kohdallani on käynyt juuri näin.

Erityisesti minua viehättää The Expansen maailma. Ihmiskunnan tulevaisuus on kartoitettu yksityiskohtaisesti ja poikkeuksellisen uskottavasti. Avaruusteknologia on mahdollistanut oman aurinkokuntamme sisällä kulkemiseen ja Marsin, asteroidivyöhykkeen ja tiettyjen kuiden asuttamiseen. Tämä on tehty fysiikan lait, ihmiskehon rajoitukset ja kunkin taivaankappaleen olosuhteet huomioon ottaen, avaruuden valtavia etäisyyksiä unohtamatta. Runsaat yksityiskohdat teknisistä, lääketieteellisistä ja sosiaalisista sopeutumiskeinoista havainnollistavat tätä hienosti ja luovat kirjoihin epätavallisen vahvan läsnäolon tunnun. Avaruusmatkailua on harvoin esitetty näin uskottavasti.

Muukalaisteknologian osalta maailma on rakennettu yhtä huolellisesti. Sitä ei lähdetä selittämään auki, vaan sen luonne ja mahdollisuudet avautuvat askel kerrallaan suuren tarinakaaren edetessä. Tästä muodostuukin yksi kirjasarjan tärkeimmistä koukuista. Sattumanvaraiselta vaikuttava teknologia alkaa vähitellen käydä järkeen ja samalla sen luojat muuttuvat yhä kiinnostavammiksi. Loogisuus ja ymmärrettävyys eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että kirjoittajat olisivat joutuneet tinkimään teknologian vieraudesta. The Expansessa ihmiskunta on suurten, käsittämättömien asioiden äärellä eikä vastauksia saada helposti tai nopeasti. Arvostan tätä suuresti.

Aivan samaa ei valitettavasti voi sanoa sarjan hahmokaartista eikä varsinkaan sen päähenkilöistä. Heillä ei ole oikeastaan minkäänlaista persoonallisuutta, vaan heidän tärkein määrittävä piirteensä on se, että he ovat erittäin kykeneviä omalla alallaan. Nelikon tavat reagoida tapahtumiin vaihtelevat hieman, mutta pohjimmiltaan he kaikki ovat viileitä, etäisiä ja taidoiltaan poikkeuksellisia henkilöitä. Rocinanten miehistön jäsenet ei vielä neljän kirjan jälkeenkään tunnu erityisen eläviltä hahmoilta, vaan pikemminkin kerronnan välineiltä. He ovat kirjoittajien ikkuna maailmaan ja sen tapahtumiin, eivät vahvoja tai kehittyviä henkilöitä.

Tämä on hieman kummallista, sillä muuten kirjoissa on useita onnistuneita, mielenkiintoisesti kirjoitettuja hahmoja, jotka ovat taustoiltaan ja rooleiltaan kiitettävän monipuolisia. Heidän osuuksiaan on kiinnostavaa lukea ja näkökulman vaihtumisen huomaa selvästi. Neljän kirjan jälkeen alkaa tosin pistää silmään se, että käytännössä kaikki hahmot ovat sotilaita, poliitikkoja, insinöörejä tai tieteilijöitä. Humanistisemmasta näkökulmasta maailmaa tarkastelevia merkittäviä hahmoja on ollut toistaiseksi yksi. Mikäli tämä jatkuu sarjan edetessä, hahmokaarti voi alkaa tuntua hieman yksipuoliselta.

Pitkien kirjasarjojen kohdalla joutuu jokaisen osan jälkeen miettimään, vieläkö kiinnostus riittää seuraavaan osaan tarttumiseen. Vaikka Cibola Burn oli sarjan toistaiseksi lattein osa, omalla kohdallani vastaus on The Expansen suhteen yhä selkeästi myönteinen. Olen utelias näkemään, mitä kaikkea tämä maailma pitää vielä sisällään. Mikäli sarja alkaa keskittyä entistä enemmän ihmisten keskinäisiin välienselvittelyihin maailmanrakennuksen ja siihen liittyvien arvoitusten sijaan, mielipiteeni voi muuttua. Viidenteen osaan tartun kuitenkin epäröimättä (kunhan lukupinoni on hieman madaltunut).

The Expanse -kirjat tuskin tulevat nousemaan tieteiskirjallisuuden klassikoiden joukkoon. Viihdyttävää ja helppolukuista avaruusscifiä etsiville niitä on kuitenkin helppo suositella. Tarinat etenevät jouhevasti, maailma on mukavan kouriintuntuva ja tasapaino suuren taustatarinan ja yksittäisten hahmojen omien juonten suhteen on kohdallaan.

Kirja-arvostelu: Prey of Gods

Kaksi homoseksuaalisuuteensa heräävä opiskelijanuorukaista. Kovassa nosteessa oleva poliitikko, joka haaveilee yhteiskunnallisen uran sijaan drag-tähteydestä. Kroonisen sairauden aiheuttamien kipujen kanssa taisteleva pop-tähti. Kynsihoitolassa rikkaita mielistelevä kostonjanoinen puolijumala. Slummien kasvatti, joka on huomattavasti kiinnostuneempi naapuruston oudosta miehestä kuin olisi soveliasta. Uusi hallusinogeeninen huume, jonka herättää käyttäjissään näkyjen lisäksi epätavallisia voimia. Tietoisuuteen heräävä tekoäly. Etelä-Afrikan suurkaupungin elämää 2060-luvulla piinaavat dig dik -antilooppien laumat.

Suurin osa science fictionista on vilpittömästi genre-kirjallisuutta. Jo ennen kirjaan tarttumista on suurin piirtein selvää, millaisia hahmoja, teemoja ja juonenkäänteitä se tulee sisältämään. Tässä ei ole mitään väärää, vaan tietty ennakoitavuus on osa lajityyppien viehätystä. Toisinaan on kuitenkin virkistävää lukea jotakin, joka ravistelee ennakko-odotuksia – ainakin joiltakin osin.

Nicky Draydenin The Prey of Godsin lähtökohdat ovat tältä osin kunnossa. Kirjan hahmogalleria on monipuolinen, värikäs ja yhtä aikaa sekä lennokas että perusinhimillisten ongelmien kanssa kipuileva. Päähenkilöitä on helppo ymmärtää ja heidän elämäntilanteisiinsa luontevaa tempautua, joten The Prey of Gods vie nopeasti mennessään.

Draydenin ennakkoluulottomuus ei rajoitu pelkästään hahmoihin, vaan hän myös käsittelee heitä mukavan anarkistisella otteella. Eri hahmojen tarinat käsittelevät hyvin erilaisia teemoja ja monet juonenkäänteet onnistuvat yllättämään kokeneenkin lukijan. Teksti on tiivistä ja nopeatempoista (joskin suuresti karsastamassani preesens-muodossa) ja tapahtumat etenevät rivakasti. Lopputuloksena on myönteisen riehakas ja persoonallinen maailma, johon on ilo tutustua, vaikka sen metafysiikka jääkin lopulta aika epämääräiseksi.

Värikkäästä hahmokaartistaan huolimatta The Prey of Gods ei kuitenkaan kokonaisuutena harhaudu kovin kauas scifin genre-oletuksista. Vaikka yksittäiset juonenkäänteet pystyvätkin toistuvasti yllättämään, itse tarinakaari noudattelee hyvin tuttua supersankarimätkeen kaavaa. Tämä on lopulta The Prey of Godsin suurin puute. Sen loppuhuipennus tuntuu enemmän loppulässähdykseltä, kun alkupuolella lupaavasti kehitellyt teemat palautuvat perinteiseen asetelmaan: pahista mätetään ja itsestä etsitään voimaa viimeisten vaikeuksien kukistamiseen. Tämä on toimivaa, mutta jättää lunastamatta osan kirjan muiden ainesten asettamista odotuksista.

Tarinan vetovoimaa nakertaa omalta osaltaan myös juonen ja hahmojen irrallisuus. Päähenkilöiden motiivit ja tavoitteet eivät monessakaan kohdassa liity juonenkäänteisiin, vaan he ajelehtivat tapahtumien mukana ikään kuin tahtomattaan. Tämän seurauksena lukija ei toisaalta ole erityisen kiinnostunut kaikista tarinan vaiheista ja toisaalta jää kaipaamaan lisää lihaa osin keskeneräisiksi jääneiden teemojen ympärille. Tarinassa on monia sivuhahmoja ja yksityiskohtia, joista jää nyt hieman perustelematon jälkimaku.

Puutteistaan huolimatta The Prey of Gods on mukava lukukokemus. Siinä on riittävästi särmää, pilkettä ja persoonallisuutta, että ongelmat on valmis antamaan anteeksi. Pysyväksi kirjahyllyn asukiksi tästä ei ainakaan omalla kohdallani ole, mutta kevyehköä viihde-scifiä etsivälle sitä on helppo suositella.

Novelli: Mestari Bao ja kadonnut kuu

MESTARI BAO JA KADONNUT KUU

Kirjoittanut: Mikko Karvonen

Novellin ääniversio:

Kong Bao, keisarillinen astronomi, katseli taivasta kauhistuneena. Kuu, jonka olisi pitänyt olla täysi ja korkealla taivaalla, oli kadoksissa jo kolmatta yötä. Keisari oli käskenyt hänet valtaistuimensa eteen.

"Kunnianarvoisa Kong Bao. Selittäkää, mitä minun kuulleni on tapahtunut", keisari vaati. "En ole nähnyt sitä isäni Taivaan sylissä kolmeen yöhön."

"Tämä kurja on pahoillaan, mutta en osaa selittää tätä", Kong Bao sanoi ja kumarsi kolmasti.

"Tämä ei käy laatuun!" keisari sanoi. "Kuu on kaiken vaurautemme lähde! Ilman sitä emme tiedä, milloin tehdä säädetyt uhraukset. Ilman sitä sotilaamme eivät näe lentää öisin. Ilman sitä tähtilaivamme eivät löydä taivaankannelle."

Rituaalien ministeri huokaili kauhuissaan ja puristi kalenteriaan rintaansa vasten. Armeijan ylikomentaja pudisti synkkänä päätään. Suuri mustekala, jonka jokaista lonkeroa koristivat paksut kultavanteet ja joka johti Tähteinsyvyyksien Navigaattorien kiltaa, katseli kaikkea tuimin ilmein ja heristeli vihaisena.

"Menkää ja laskeutukaa kansan keskusteen", keisari sanoi. "Kuu on meille elintärkeä, mutta kansa ei sitä kaipaa. Selvittäkää, kuka vienyt meidän kuumme."

Kong Bao kumarsi ja lähti etsimään kuuta.

Palatsin portilta lähti kaksi tietä, toinen rannikolle ja toinen ylös vuoristoon. Kong Bao tarkasteli niitä neuvottomana. Hän ei ollut poistunut keisarillisen palatsin alueelta kahteenkymmeneen vuoteen eikä tiennyt edes kuulopuheista, mitä teiden varsilla odotti.

Hetken tuumittuaan Kong Bao laski kantamuksensa maahan ja avasi sen. Leivän, viikunoiden, luumuviinin ja tähtiluettelon seasta hän kaivoi esille geomantisen kompassinsa. Hän napsautti sen päälle ja tarkisti vartijalta päivän ja kellonajan, taivaalta auringon kulman ja tähtiluettelosta neljän keisarillisen tähden korkeuden. Hän antoi kompassin mitataan maan muodot ja kertoi sille veden virtauksen. Sitten Kong Bao kääntyi kohti etelää ja antoi digitulkitsimelle käskyn analysoida saamansa data.

Geomantinen kompassi lupasi, että vuoristossa häntä odottivat rauha ja pitkä ikä - erakon elämä. Rannikolle se kertoi vaaraa, kipua ja salaisuuksia. Kong Bao huokaisi, pakkasi tavaransa ja lähti kävelemään kohti rannikkoa.

Muutaman tunnin kuluttua hän saapui riisinviljelijöiden kylään. Sen väki ei istuttanut riisiä eikä kitkenyt ruohoja, vaan seisoi mäen laella ja katseli synkkänä penkereitään.

"Hyvät viljelijät, mikä teillä on?" Kong Bao kysyi. "Miksi ette viljele, miksi ette pui?"

"Me emme viljele, koska meillä ei ole kuuta", vastasi kylänvanhin.

"Miksi ette voi viljellä ilman kuuta?" Kong Bao kysyi.

"Riisi on kylvettävä nousevan kuun aikaan ja kitkettävä laskevan kuun aikaan. Muuten penkereillä elävät vain rikkaruohot ja syöpäläiset ja riisi kuolee pois. Nyt meillä ei ole kumpaakaan kuuta emmekä tiedä, mitä tehdä."

Kong Bao oli viisas mies. Hän kuunteli viljelijöitä tarkkaan ja ymmärsi, etteivät he olleet vieneet kuuta. Heidän elantonsa riippui sen vaelluksista, nousuista ja laskuista.

"Tiedättekö, mitä kuulle on tapahtunut?" Kong Bao kysyi, mutta viljelijät vain pudistelivat päitään.

"Siispä minun on etsittävä kuuta muualta", Kong Bao sanoi. Kun viljelijät kuulivat, että hän yritti löytää kadonneen kuun, he antoivat hänelle yhden riisin leikkaamiseen käytetyistä sirpeistä. Kong Bao kiitti ja jatkoi matkaansa rannikkoa eteenpäin.

Muutaman tunnin kuluttua hän saapui kalastajien kylään. Sen väki ei ollut merellä veneineen eikä käsitellyt saalistaan rannalla, vaan seisoi laitureilla ja katseli synkkänä merelle.

"Hyvät kalastajat, mikä teillä on?" Kong Bao kysyi. "Miksi ette kalasta, miksi ette perkaa?"

"Me emme kalasta, koska meillä ei ole kuuta", vastasi kylänvanhin.

"Miksi ette voi kalastaa ilman kuuta?" Kong Bao kysyi.

"Kuu tuo meille vuoksin ja luoteen. Nousuvesi kantaa veneemme yli riuttojen ja karikoiden. Laskuvesi jättää jälkeensä levää ja rapuja ja simpukoita. Nyt meillä ei ole kumpaakaan vettä emmekä tiedä, mitä tehdä."

Kong Bao oli viisas mies. Hän kuunteli kalastajia tarkkaan ja ymmärsi, etteivät he olleet vieneet kuuta. Heidän elantonsa riippui sen voimasta, vuoksesta ja luoteesta.

"Tiedättekö, mitä kuulle on tapahtunut?" Kong Bao kysyi, mutta kalastajat vain pudistelivat päitään.

"Siispä minun on etsittävä kuuta muualta", Kong Bao sanoi. Kun kalastajat kuulivat, että hän yritti löytää kadonneen kuun, he antoivat hänelle yhden suurten kalojen käsittelemiseen käytetyistä kekseistä. Kong Bao kiitti ja jatkoi matkaansa rannikkoa eteenpäin.

Muutaman tunnin kuluttua hän saapui runoilijoiden kylään. Sen väki ei puhunut koreasti eikä soittanut kauniisti, vaan katseli synkkänä mutaista tietä ja lauloi yhteen ääneen alakuloista laulua kuunvalon kaipuusta.

"Hyvä runoilijat, mikä teillä on?" Kong Bao kysyi. "Miksi ette runoile, miksi ette juo luumuviiniä?"

"Me emme runoile, koska meillä ei ole kuuta", vastasi kylänvanhin.

"Miksi ette voi runoilla ilman kuuta?" Kong Bao kysyi.

"Kuu tuo meille öisen valon ja saa luumuviinin laulamaan sydämissämme. Yön noustessa me kirjoitamme ihanasta rakkaudesta ja yön laskiessa haikeasta kaipuusta. Nyt meillä on vain pimeä yö emmekä tiedä, mitä tehdä. Sydämemme makaavat raskaina ja kynämme kuivina eikä kansamme osaa enää rakastaa."

Kong Bao oli viisas mies. Hän kuunteli runoilijoita tarkkaan ja ymmärsi, etteivät he olleet vieneet kuuta. Heidän elantonsa riippui sen lumosta, ihmisten kyvystä rakastaa.

"Tiedättekö, mitä kuulle on tapahtunut?" Kong Bao kysyi. Hän oli jo lannistunut eikä odottanut saavansa vastausta. Hän tähysi kohti vuoristoa ja pohti, millaista erakon elämä olisi.

Mutta runoilijoista nuorin nousi seisomaan ja sanoi: "Minä tiedän! Neljä yötä sitten istuin läntisillä kukkuloilla ennen auringonnousua, join viiniä ja kumarsin aamutähteä, kun näin kahden tähdenlennon singahtavan kuun molemmin puolin. Niiden häntiin oli kiinnitetty vihreänä leiskuva verkko, joka kiertyi kuun ympärille ja kiskoi sen taivaanrannan alapuolelle. Sen jälkeen en ole rakasta kuutamme nähnyt."

Kong Bao oli viisas mies eikä hänen tarvinnut kuulla kertomusta kahdesti ymmärtääkseen sen. Hän kumarsi runoilijalle ja sanoi: "Minun elinikäni, poikieni ja pojanpoikieni elinikä eivät yhdessäkään riitä mittaamaan tätä palvelusta. Sillä tiedän vain yhden, joka saattaa komentaa tähdenlentoja."

Seuraavana iltana Kong Bao saapui takaisin keisarilliseen palatsiin. Hän ei mennyt astronomin torniinsa eikä keisarin valtaistuimen eteen, vaan satamaan, josta tähtialukset lähtivät salaperäisille matkoilleen. Sieltä hän etsi Tähteinsyvyyksien Navigaattorien killan johtajan, joka oli suuri mustekala, jonka jokaista lonkeroa koristivat paksut kultavanteet.

"Sinä olet ryövännyt kuun", Kong Bao sanoi killan johtajalle. "Tähdenlennoilla sinä olet sen kaapannut ja piilottanut. Vapauta kuu heti!"

"Minä en ole ryövännyt mitään! Kuu on minun. Minun omani, minun rakkaani!" killan johtaja sanoi. Sen lonkerot kääriytyivät nurkassa olevan tummansinisen lippaan ympärille ja Kong Bao ymmärsi, että kuu oli piilossa lippaassa.

"Ilman kuuta koko keisarikuntamme lakastuu!" Kong Bao sanoi. Arkku liikahti ja vapisi hänen sanojensa jälkeen. "Sinun täytyy vapauttaa se!"

"Teidän halpamaiset silmänne eivät enää koskaan turmele sen kauneutta", killan johtaja sanoi.

Mustekala kohottautui istuimeltaan ja levitti lonkeronsa. Se oli valtava. Sen pää hipoi kattoa ja jokainen lonkero oli Kong Baon kahden reiden paksuinen. Se siirtyi arkun ja Kong Baon väliin ja viuhtoi raivoissaan.

Kong Bao perääntyi huoneen ovelle. Hän oli heiveröinen mies eikä hänestä ollut kukistamaan valtavia kosmisia mustekaloja. Hän halusi jättää asian sikseen ja palata torniinsa. Mutta hän muisti viljelijät, muisti kalastajat ja muisti runoilijat ja tiesi, että hänen oli ainakin yritettävä vapauttaa kuu. Hän pelkäsi Tähteinsyvyyksien Navigaattorien killan johtajaa, mutta ei voinut perääntyä.

"Kuu ei ole sinun. Kuu ei ole edes keisarin", Kong Bao sanoi ja toivoi, ettei keisari koskaan saisi selville, mitä hän oli sanonut. Hän nosti viljelijöiltä saamansa sirpin. "Kuu kuuluu koko maailmalle. Ilman sitä meidän riisimme ei kasva."

Kong Bao hyökkäsi eteenpäin sirppiä heiluttaen. Mustekala ärähti ja huitaisi lonkeroillaan. Ne iskeytyivät Kong Baoon, rikkoivat hänen vasemman jalkansa ja löivät sirpin terän poikki.

Kong Bao kaatui lattialle. Tuskissaan hän nosti katseensa ja näki arkun liikahtavan ja tiesi, ettei voinut luovuttaa. Hän kompuroi ylös oikean jalkansa varaan ja nosti kalastajilta saamansa keksin.

"Kuu kuuluu koko maailmalle. Ilman sitä kalastajamme jäävät ilman saalista", hän sanoi ja survaisi keksillään.

Mustekala ärähti ja sivalsi lonkeroillaan. Ne iskeytyivät Kong Baoon, rikkoivat hänen oikean jalkansa ja löivän keksin varren poikki.

Kong Bao kaatui lattialle. Tuskissaan hän nosti katseensa ja näki kalpean valon paistavan arkun nurkista ja tiesi, ettei voinut luovuttaa. Mutta hänen jalkansa eivät kantaneet häntä eikä hänellä ollut enää aseita.

"Kuu kuuluu koko maailmalle. Ilman sitä kansamme ei rakastu", hän kuiskasi. Sitten hän kierähti selälleen ja alkoi laulaa kuun kaipuusta kertovaa laulua, jonka oli kuullut runoilijoiden kylässä.

Silloin arkku putosi ensin kyljelleen ja paiskautui sitten auki. Kuu astui ulos sen vankeudesta. Niin hirmuinen oli sen raivo, että se hehkui täytenä ja verenpunaisena, kauheampana kuin mikään, mitä Kong Bao oli ennen nähnyt tai tulisi myöhemmin näkemään. Kuu tarttui Navigaattorien killan johtajaan ja repi yhdellä liikkeellä sen tuhansiksi riekaleiksi. Jäljelle jäivät vain paksut kultavanteet, joka kolahtivat vääntyneinä ja rutistuneina kiviselle lattialle.

Niin palasi kuu takaisin taivaalle ja valtakunta pyöri jälleen kuin ennenkin. Viljelijät tiesivät kylvää, kalastajat pyytää ja runoilijat sepittää. Ministerit osasivat uhrata, sotilaat lentää ja tähtilaivatkin löysivät taivaankannelle. Keisarin määräyksestä tulevina vuosina juhlittiin Punaisen Kuun Yötä, jolloin niin palatsissa kuin kylissäkin kiitettiin kuuta ja sen lahjoja.

Kong Bao palasi rakkaaseen torniinsa ja, vaikka hänen jalkansa vähitellen paranivatkin, hänen ei enää koskaan tarvinnut poistua palatsista tai katsella vuorten suuntaan.