The Expanse on ollut yksi viime vuosien kehutuimpia scifi-kirjasarjoja. Uusia osia on ilmestynyt tasaisesti kerran vuodessa ja Syfyn ilmeisen onnistunut tv-sovitus (joka on itseltäni vielä tyystin näkemättä) on tuonut tullessaan uusia faneja. Sain juuri luettua sarjan neljännen osan Cibola Burnin loppuun ja ajattelin, että yksittäisen kirja-arvostelun sijaan tässä olisi hyvä tilaisuus tiivistää ajatuksiani koko saagasta tähän mennessä.
Viimeistään tässä vaiheessa alkaa näyttää siltä, että kaikkien The Expanse -kirjojen perusasetelma ja -rakenne ovat samanlaisia. Tapahtumat sysää liikkeelle muukalaisteknologian uusi ilmenemismuoto, jota ihmiset yrittävät joko ymmärtää tai hallita. Pyrkimykset kasvavat nopeasti valta- tai omaisuuskamppailuksi, josta muodostuu kunkin kirjan ydinkonflikti. Sen rinnalla kulkevat yksittäisten hahmojen tarinakaaret, jotka avaavat muukalaisteknologian ja ihmisten ahneuden vaikutuksia inhimillisemmällä tasolla. Lopulta teknologiaan liittyvä mysteeri selviää ja samalla The Expansen maailmankaikkeudesta paljastuu jotakin uutta, joka pohjustaa jälleen seuraavan kirjan asetelmia.
Kaavamainen rakenne voi kuulostaa pahalta, mutta kuten Harry Potteritkin osoittavat, oikein käytettynä se voi olla hyvin toimiva kerrontakeino. Myös The Expanse onnistuu tässä varsin hyvin. Toistuvuutta hyödynnetään niin korkealla ylätasolla, ettei se lukitse kirjojen hahmoja tai juonikuvioita kerta toisensa jälkeen samoille poluille. Samalla se tuo lukijalle luottamusta siihen, että tarina on koukeroistaan huolimatta etenevässä johonkin. Kun tähän yhdistetään siisti, sujuva teksti, jouhevasti rakennetut kohtaukset ja uskottava dialogi, on helppo ymmärtää, miksi sarjan kirjat ovat vetävää, mukaansa tempaavaa luettavaa.
The Expansen viihdyttävyyteen on toinenkin syy. Vaikka sarjassa käsitelläänkin yksittäisten hahmojen kautta mm. ulkopuolisuutta, uskontoa ja perhe-elämää, sen perusestetiikka on lainattu suoraan Hollywoodin toimintarämistelyistä. Ongelmien ja ongelmanratkaisun ytimessä ovat teknologia, isot pyssyt ja avaruusalukset ja miehisyyden esittämiseen keskittyvä äijäily. Hahmot kyräilevät, hyväilevät aseitaan ja lisäävät jännitteitä repliikeillä, joiden tarkoituksena on osoittaa vastapuolelle, että tämän vastaavilla uhkauksilla ei ollut mitään vaikutusta. Kirjojen loppupuolella pullistelu tapaa paisua toimintakohtauksiksi, jotka ovat hyvin kirjoitettuja, mutta paikoin tuskastuttavan pitkiä.
Sarja asettuu siis osaksi viihdeteollisuuden teknologia- ja väkivaltavetoista jatkumoa. Tämä tekee siitä helposti lähestyttävän, mutta on samalla myös kirjasarjan merkittävin potentiaalinen kompastuskivi: mikäli tällainen kuvasto ei viehätä, kirjatkin voivat jäädä hyvin etäisiksi. Toisaalta The Expanse on toiminta-scifiksi epätavallisen älykästä. Sen teknologiset ja sosiaaliset ratkaisut ovat hyvin perusteltuja eikä se ole sokea sotimisen ja valtataistelujen inhimillisille seurauksille. Hetkittäin sarja myös uskaltautuu kritisoimaan omaa kuvastoaan, vaikkei se koskaan äidykään erityisen kantaaottavaksi. Kaikki tämä tasapainottaa väkivaltakohtauksia siinä määrin, että myös vähemmän sotaista scifiä etsivät voivat huomata pitävänsä kirjoista. Omalla kohdallani on käynyt juuri näin.
Erityisesti minua viehättää The Expansen maailma. Ihmiskunnan tulevaisuus on kartoitettu yksityiskohtaisesti ja poikkeuksellisen uskottavasti. Avaruusteknologia on mahdollistanut oman aurinkokuntamme sisällä kulkemiseen ja Marsin, asteroidivyöhykkeen ja tiettyjen kuiden asuttamiseen. Tämä on tehty fysiikan lait, ihmiskehon rajoitukset ja kunkin taivaankappaleen olosuhteet huomioon ottaen, avaruuden valtavia etäisyyksiä unohtamatta. Runsaat yksityiskohdat teknisistä, lääketieteellisistä ja sosiaalisista sopeutumiskeinoista havainnollistavat tätä hienosti ja luovat kirjoihin epätavallisen vahvan läsnäolon tunnun. Avaruusmatkailua on harvoin esitetty näin uskottavasti.
Muukalaisteknologian osalta maailma on rakennettu yhtä huolellisesti. Sitä ei lähdetä selittämään auki, vaan sen luonne ja mahdollisuudet avautuvat askel kerrallaan suuren tarinakaaren edetessä. Tästä muodostuukin yksi kirjasarjan tärkeimmistä koukuista. Sattumanvaraiselta vaikuttava teknologia alkaa vähitellen käydä järkeen ja samalla sen luojat muuttuvat yhä kiinnostavammiksi. Loogisuus ja ymmärrettävyys eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että kirjoittajat olisivat joutuneet tinkimään teknologian vieraudesta. The Expansessa ihmiskunta on suurten, käsittämättömien asioiden äärellä eikä vastauksia saada helposti tai nopeasti. Arvostan tätä suuresti.
Aivan samaa ei valitettavasti voi sanoa sarjan hahmokaartista eikä varsinkaan sen päähenkilöistä. Heillä ei ole oikeastaan minkäänlaista persoonallisuutta, vaan heidän tärkein määrittävä piirteensä on se, että he ovat erittäin kykeneviä omalla alallaan. Nelikon tavat reagoida tapahtumiin vaihtelevat hieman, mutta pohjimmiltaan he kaikki ovat viileitä, etäisiä ja taidoiltaan poikkeuksellisia henkilöitä. Rocinanten miehistön jäsenet ei vielä neljän kirjan jälkeenkään tunnu erityisen eläviltä hahmoilta, vaan pikemminkin kerronnan välineiltä. He ovat kirjoittajien ikkuna maailmaan ja sen tapahtumiin, eivät vahvoja tai kehittyviä henkilöitä.
Tämä on hieman kummallista, sillä muuten kirjoissa on useita onnistuneita, mielenkiintoisesti kirjoitettuja hahmoja, jotka ovat taustoiltaan ja rooleiltaan kiitettävän monipuolisia. Heidän osuuksiaan on kiinnostavaa lukea ja näkökulman vaihtumisen huomaa selvästi. Neljän kirjan jälkeen alkaa tosin pistää silmään se, että käytännössä kaikki hahmot ovat sotilaita, poliitikkoja, insinöörejä tai tieteilijöitä. Humanistisemmasta näkökulmasta maailmaa tarkastelevia merkittäviä hahmoja on ollut toistaiseksi yksi. Mikäli tämä jatkuu sarjan edetessä, hahmokaarti voi alkaa tuntua hieman yksipuoliselta.
Pitkien kirjasarjojen kohdalla joutuu jokaisen osan jälkeen miettimään, vieläkö kiinnostus riittää seuraavaan osaan tarttumiseen. Vaikka Cibola Burn oli sarjan toistaiseksi lattein osa, omalla kohdallani vastaus on The Expansen suhteen yhä selkeästi myönteinen. Olen utelias näkemään, mitä kaikkea tämä maailma pitää vielä sisällään. Mikäli sarja alkaa keskittyä entistä enemmän ihmisten keskinäisiin välienselvittelyihin maailmanrakennuksen ja siihen liittyvien arvoitusten sijaan, mielipiteeni voi muuttua. Viidenteen osaan tartun kuitenkin epäröimättä (kunhan lukupinoni on hieman madaltunut).
The Expanse -kirjat tuskin tulevat nousemaan tieteiskirjallisuuden klassikoiden joukkoon. Viihdyttävää ja helppolukuista avaruusscifiä etsiville niitä on kuitenkin helppo suositella. Tarinat etenevät jouhevasti, maailma on mukavan kouriintuntuva ja tasapaino suuren taustatarinan ja yksittäisten hahmojen omien juonten suhteen on kohdallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti