Minun täytyy tunnustaa, etten ole mikään ylin lyhytproosan ystävä. Kaltaiselleni lukijalle, joka arvostaa erityisesti maailmanrakennusta ja ajan kanssa kehiteltyjä hahmoja, novellit tuntuvat usein kovin köykäisiltä. Luen ja työstän novelleja mielelläni, mutta saan niistä harvemmin sellaisia elämyksiä, jotka minua lukijana erityisesti kiehtovat.
Yksi tapa syventää novellien kerrontaa on novellisarja, jossa samoista hahmoista ja/tai maailmasta kirjoitetaan useampia tarinoita. Andrzej Sapkowskin ensimmäiset Noituri-kokoelmat ovat erinomainen esimerkki siitä, miten hyvin tämä voi parhaimmillaan toimia. Yksittäiset tarinat ovat tiiviitä, yhden teeman ympärille rakennettuja kokonaisuuksia, mutta eri novelleissa voidaan esitellä maailman eri puolia ja kehittää hahmoja eteenpäin.
Toinen mahdollisuus kerronnan laajentamiseen ovat julkaisutoiminnassa usein hieman laitapuolen asemaan jääneet pienoisromaanit. Rajanveto eripituisten tekstien välillä on epämääräistä ja usein heikkopäistäkin puuhaa. Tässä tapauksessa kutsun pienoisromaaneiksi tekstejä, jotka asettuvat sanamäärältään jonnekin novellin ja romaanin välimaastoon ja ovat hahmogallerialtaan ja aikatasoiltaan novelleja runsaampia.
Olen hiljattain havahtunut pienoisromaanien mahdollisuuksiin muutaman erittäin antoisan esimerkin myötä. Nnedi Okoraforin oivallisista Binti-pienoisromaaneista kirjoitin jo aiemmin käsitellessäni viime vuosien mielenkiintoisimpia naisscifistejä. Martha Wellsin Murderbot Diaries -sarjaa olisi hyvin voinut myös käsitellä samassa tekstissä. Antisosiaalisen, itsetunto-ongelmista kärsivän tappokoneen vaiheita seuraavista tarinoista on julkaistu vasta ensimmäinen, All Systems Red, mutta sarjaa uskaltaa suositella jo pelkästään sen perusteella. Persoonallisen ja yllättävänkin samaistuttavan päähenkilön ympärille on punottu viihdyttävä ja jouhevasti eteenpäin kulkeva seikkailukertomus, joka lupaa myös maailmaltaan paljon.
Brandon Sanderson tunnetaan ennen kaikkea huomattavasti pidemmistä fantasiaeepoksistaan, mutta The Emperor's Soul -pienoisromaani on hänen parhaita tarinoitaan. Se on hieno, tiivis kokonaisuus, joka punoutuu omaperäisen, kiinalaistyyppisillä sineteillä maailmaa muokkaavan väärentäjähahmon ympärille. Tarinan keskiössä oleva taikajärjestelmä on kiehtova, mutta sitä olisi todennäköisesti ollut vaikea laajentaa kokonaisen romaanin tai romaanisarjan mittoihin. Pienoisromaanin puitteissa se sitä vastoin toimii erinomaisesti.
Näiden tuttavuuksien perusteella haluaisin lukea enemmänkin pienoisromaanin muotoon kirjoitettuja fantasia- ja scifitarinoita. Niiden hahmoihin ja maailmoihin mahtuu enemmän sävyjä kuin novelleihin, mutta parin tunnin rupeamina ne sopivat vielä hyvin luettaviksi yhdeltä istumalta. Tämä on hyvää vastalääkettä välillä mammuttimaisiin mittoihin paisuville romaaneille (erityisesti, kun tämän hetken lukuprojektinani on Sandersonin tuore 1300-sivuinen The Oathbringer).
Ekirjojen myötä pienoisromaaneille on tarjolla erinomaisesti niiden puitteisiin sopiva julkaisukanava. Sähköisenä niitä on yhtä luontevaa hankkia teekupin kaveriksi kuin elokuviakin. Englanninkielisillä markkinoilla tätä on jonkin verran hyödynnettykin, mutta kotimaisiin vaihtoehtoihin en ole törmännyt. Jos lukijoilla on tiedossa tutustumisen arvoisia suomenkielisiä scifi- tai fantasiapienoisromaaneja, otan vinkkejä hyvin mielelläni vastaan!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste e-julkaisu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste e-julkaisu. Näytä kaikki tekstit
tiistai 20. helmikuuta 2018
sunnuntai 19. marraskuuta 2017
Naisscifistien valtakausi
Science fictionia pidetään usein miehisenä kirjallisuudenlajina, vaikka Ursula Le Guinin, Octavia E. Butlerin, Doris Lessingin ja Sheri S. Tepperin kaltaiset mestarilliset kirjoittajat ovatkin jo pitkään haastaneet tätä mielikuvaa. Viime vuosien kiehtovimpien ja kehutuimpien scifi-kirjojen perusteella näyttää kuitenkin siltä, että meneillään on naisten kirjoittaman science fictionin kultakausi. Alla neljä kirjailijaa, jotka ovat kukin laajentaneet tieteiskirjallisuuden kenttää ja kirjoittaneet 2010-luvun kiinnostavimpia scifiteoksia.
Pyrin esittelemään ainakin osan mainituista kirjoista tässä blogissa tarkemminkin, kunhan aika sen sallii.
Becky Chambers
Chamberin debyyttikirja A Long Way to a Small, Angry Planet on hämmentävä teos. Se on yhtä aikaa uranuurtaja, hyvin poliittinen ja erittäin hurmaavaa hyvän mielen kirjallisuutta.
Asetelma on tuttu: pienen avaruusaluksen miehistö lähtee matkalle galaksin poikki suorittamaan saamaansa tehtävää. Edessä ei kuitenkaan ole eeppisiä avaruustaisteluja, poliittista valtapeliä tai maailmankaikkeuden pelastamista, vaan miehistön jäsenten unelmia, pelkoja ja ristiriitoja sekä kohtaamisia ja paikkoja, jotka heijastelevat näitä eri tavoin. Chambers käyttää avaruus-scifin työkalupakkia kirjoittaakseen mm. perhesuhteista, seksuaalisuudesta ja rakkaudesta. Minkään aiheen kohdalla hän ei saarnaa, vaan purkaa kulttuurimme odotuksia ja rakenteita hienovaraisten esimerkkien kautta. Lopputuloksena on erittäin viehättävä kirja, joka jättää jälkeensä harvinaisen positiivisen väreen.
Itsenäinen, samaan maailmankaikkeuteen sijoittuva jatko-osa A Closed and Common Orbit jatkaa samoilla linjoilla. Se ei ehkä ole aivan yhtä raikas teos kuin edeltäjänsä, mutta ehdottomasti myös lukemisen arvoinen.
Laajempi arvostelu Chambersin esikoisesta täällä.
Ann Leckie
Leckien kirjailijanura alkoi heti täysosumalla, kun hänen ensimmäinen kirjansa Ancillary Justice voitti suurin piirtein kaikki merkittävä scifi-kirjallisuuden palkinnot. Sen aloittama Imperial Radch -trilogia hyödyntää Iain M. Banksin tieteiskirjallisuudelle raivaamia polkuja poikkeuksellisen onnistuneesti.
Puitteiltaan Ancillary Justice jatko-osineen on silkkaa avaruusoopperaa. Tapahtumien keskiössä on galaksinlaajuinen valtakunta, joka kamppailee oman tulevaisuutensa ja identiteettinsä kanssa, asetelmat ovat suurisuuntaisia ja poliittisen juonittelun ja sotimisen sävyttämiä, ja päähenkilökin on yhteen kehoon kahlittu sota-aluksen tekoäly. Eeppistä avaruusscifiä etsivä ei siis joudu pettymään, mutta Leckie sekoittaa palettiinsa myös hienovaraisempia sävyjä. Epätavallinen päähenkilö havainnoi ihmisyyttä ja ihmiskuntaa sopivan etäännytetysti, mahtipontisuuden vastapainona on hienosti kirjoitettuja pienimuotoisempia ja henkilökohtaisempia kohtauksia, ja kielelliset ratkaisut haastavat sukupuoliin ja niiden esittämiseen liittyviä oletuksia. Vaikka Leckie on selvästi Banksinsa lukenut, hän ei jää niiden vangiksi, vaan vie keinoja ja teemoja rohkeasti ja toimivasti omaan suuntaansa.
Leckien tuorein romaani Provenance sijoittuu samaan maailmankaikkeuteen kuin tämä ensimmäinen trilogiakin. Itse en ole ehtinyt sitä vielä lukemaan, mutta viidakkorumpu kertoo sen jatkavan samalla, väkevällä linjalla.
Nnedi Okorafor
Nnedi Okorafor on nigerialaistaustainen kirjailija, joka tuo syntyperästään vaikutteita ja teemoja tarinoihinsa. Lopputuloksena on vahva, raikas kertojanääni.
Nnedi Okorafor on julkaissut jo yli kymmenen vuoden ajan, mutta tämän aiheen tiimoilta haluan nostaa esille erityisesti hänen kaksi tuoretta pienoisromaaniaan. Binti ja Binti 2: Home seuraavat samannimisen päähenkilön taivalta verrattain alkukantaisista kotioloistaan galaksin arvostetuimpaan opinahjoon. Primitiivisten kulttuurien ja uskomisten kohtaamisista erittäin kehittyneen teknologian kanssa on kirjoitettu ennenkin, mutta Okorafor saa ulkopuolisuuden ja vieraantuneisuuden tuntemuksiin vahvoja, omaperäisiä sävyjä. Kun kulttuurien erot ovat riittävän suuria, päähenkilö kokee helpommaksi toimia täysin vieraan rodun kuin kehittyneemmän teknologian parissa kasvaneiden kanssa. Tämän lisäksi arvostin Binti-tarinoissa tapaa, jolla hänen kansansa maanläheisyyttä käsiteltiin.
Catherynne M. Valente
Vuoden 2016 Finnconin kunniavieras Catherynne M. Valente on tullut tunnetuksi ennen kaikkea satuja ja kansantarinoita rohkeasti hyödyntävänä ja haastavana kirjailijana. Hänen tuore Radiance -romaaninsa on kuitenkin huikea, persoonallinen scifi-teos.
Radiancen maailmalle ei ole vertailukohtaa. Se yhdistelee Hollywoodin kultakauden glamouria, Jules Vernen ja H. G. Wellsin tieteisvisioita ja pulp-tarinoiden elementtejä hahmokaartiin, joka on velkaa vähintäänkin film noirélle ja Ed Woodille. Kun näitä kaikkia höystetään Valenten omaperäisen mielikuvituksen luomuksilla, lopputuloksena on vaihtoehtohistoriaa, jossa koko aurinkokuntamme on asutettu jo 1900-luvun alkupuolella. Dekkaria, murhamysteeriä ja melankolista romantiikkaa yhdistelevä tarina vie lukijaa planeetalta ja kuulta toiselle eikä tajunnan tasokaan pysy aivan vakiona.
Valenten kieli on aina ollut kaunista ja ennakkoluulotonta, mutta Radiancen kohdalla hän tuntuu päästäneen itsensä täysin valloilleen. Erityisesti tapa, jolla hän epätyypillisen rakenteen ja välilukujen avulla ahtaa yhden kirjan sivuille valtaisan yksityiskohtia maailmastaan, tuntuu hetkittäin suorastaan noituudelta.
Pyrin esittelemään ainakin osan mainituista kirjoista tässä blogissa tarkemminkin, kunhan aika sen sallii.
Becky Chambers
Chamberin debyyttikirja A Long Way to a Small, Angry Planet on hämmentävä teos. Se on yhtä aikaa uranuurtaja, hyvin poliittinen ja erittäin hurmaavaa hyvän mielen kirjallisuutta.
Asetelma on tuttu: pienen avaruusaluksen miehistö lähtee matkalle galaksin poikki suorittamaan saamaansa tehtävää. Edessä ei kuitenkaan ole eeppisiä avaruustaisteluja, poliittista valtapeliä tai maailmankaikkeuden pelastamista, vaan miehistön jäsenten unelmia, pelkoja ja ristiriitoja sekä kohtaamisia ja paikkoja, jotka heijastelevat näitä eri tavoin. Chambers käyttää avaruus-scifin työkalupakkia kirjoittaakseen mm. perhesuhteista, seksuaalisuudesta ja rakkaudesta. Minkään aiheen kohdalla hän ei saarnaa, vaan purkaa kulttuurimme odotuksia ja rakenteita hienovaraisten esimerkkien kautta. Lopputuloksena on erittäin viehättävä kirja, joka jättää jälkeensä harvinaisen positiivisen väreen.
Itsenäinen, samaan maailmankaikkeuteen sijoittuva jatko-osa A Closed and Common Orbit jatkaa samoilla linjoilla. Se ei ehkä ole aivan yhtä raikas teos kuin edeltäjänsä, mutta ehdottomasti myös lukemisen arvoinen.
Laajempi arvostelu Chambersin esikoisesta täällä.
Ann Leckie
Leckien kirjailijanura alkoi heti täysosumalla, kun hänen ensimmäinen kirjansa Ancillary Justice voitti suurin piirtein kaikki merkittävä scifi-kirjallisuuden palkinnot. Sen aloittama Imperial Radch -trilogia hyödyntää Iain M. Banksin tieteiskirjallisuudelle raivaamia polkuja poikkeuksellisen onnistuneesti.
Puitteiltaan Ancillary Justice jatko-osineen on silkkaa avaruusoopperaa. Tapahtumien keskiössä on galaksinlaajuinen valtakunta, joka kamppailee oman tulevaisuutensa ja identiteettinsä kanssa, asetelmat ovat suurisuuntaisia ja poliittisen juonittelun ja sotimisen sävyttämiä, ja päähenkilökin on yhteen kehoon kahlittu sota-aluksen tekoäly. Eeppistä avaruusscifiä etsivä ei siis joudu pettymään, mutta Leckie sekoittaa palettiinsa myös hienovaraisempia sävyjä. Epätavallinen päähenkilö havainnoi ihmisyyttä ja ihmiskuntaa sopivan etäännytetysti, mahtipontisuuden vastapainona on hienosti kirjoitettuja pienimuotoisempia ja henkilökohtaisempia kohtauksia, ja kielelliset ratkaisut haastavat sukupuoliin ja niiden esittämiseen liittyviä oletuksia. Vaikka Leckie on selvästi Banksinsa lukenut, hän ei jää niiden vangiksi, vaan vie keinoja ja teemoja rohkeasti ja toimivasti omaan suuntaansa.
Leckien tuorein romaani Provenance sijoittuu samaan maailmankaikkeuteen kuin tämä ensimmäinen trilogiakin. Itse en ole ehtinyt sitä vielä lukemaan, mutta viidakkorumpu kertoo sen jatkavan samalla, väkevällä linjalla.
Nnedi Okorafor
Nnedi Okorafor on nigerialaistaustainen kirjailija, joka tuo syntyperästään vaikutteita ja teemoja tarinoihinsa. Lopputuloksena on vahva, raikas kertojanääni.
Nnedi Okorafor on julkaissut jo yli kymmenen vuoden ajan, mutta tämän aiheen tiimoilta haluan nostaa esille erityisesti hänen kaksi tuoretta pienoisromaaniaan. Binti ja Binti 2: Home seuraavat samannimisen päähenkilön taivalta verrattain alkukantaisista kotioloistaan galaksin arvostetuimpaan opinahjoon. Primitiivisten kulttuurien ja uskomisten kohtaamisista erittäin kehittyneen teknologian kanssa on kirjoitettu ennenkin, mutta Okorafor saa ulkopuolisuuden ja vieraantuneisuuden tuntemuksiin vahvoja, omaperäisiä sävyjä. Kun kulttuurien erot ovat riittävän suuria, päähenkilö kokee helpommaksi toimia täysin vieraan rodun kuin kehittyneemmän teknologian parissa kasvaneiden kanssa. Tämän lisäksi arvostin Binti-tarinoissa tapaa, jolla hänen kansansa maanläheisyyttä käsiteltiin.
Catherynne M. Valente
Vuoden 2016 Finnconin kunniavieras Catherynne M. Valente on tullut tunnetuksi ennen kaikkea satuja ja kansantarinoita rohkeasti hyödyntävänä ja haastavana kirjailijana. Hänen tuore Radiance -romaaninsa on kuitenkin huikea, persoonallinen scifi-teos.
Radiancen maailmalle ei ole vertailukohtaa. Se yhdistelee Hollywoodin kultakauden glamouria, Jules Vernen ja H. G. Wellsin tieteisvisioita ja pulp-tarinoiden elementtejä hahmokaartiin, joka on velkaa vähintäänkin film noirélle ja Ed Woodille. Kun näitä kaikkia höystetään Valenten omaperäisen mielikuvituksen luomuksilla, lopputuloksena on vaihtoehtohistoriaa, jossa koko aurinkokuntamme on asutettu jo 1900-luvun alkupuolella. Dekkaria, murhamysteeriä ja melankolista romantiikkaa yhdistelevä tarina vie lukijaa planeetalta ja kuulta toiselle eikä tajunnan tasokaan pysy aivan vakiona.
Valenten kieli on aina ollut kaunista ja ennakkoluulotonta, mutta Radiancen kohdalla hän tuntuu päästäneen itsensä täysin valloilleen. Erityisesti tapa, jolla hän epätyypillisen rakenteen ja välilukujen avulla ahtaa yhden kirjan sivuille valtaisan yksityiskohtia maailmastaan, tuntuu hetkittäin suorastaan noituudelta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)