Kun saman kirjan lukee kahdesti vuoden sisällä, paljon on osunut kohdalleen. Becky Chambersin esikoisromaani The Long Way to a Small, Angry Planet rakentuu onnistuneen hahmokaartin ja kiehtovan maailman varaan. Sen ratkaiseva koukku on kuitenkin tuore, poikkeuksellinen tunnelma. Harva kirja on yhtä sympaattinen, viisas, samaistuttava, liikuttava ja lämminhenkinen.
Pohjimmiltaan kyseessä on löydetty perhe -tyyppinen tarina. Sen alussa Rosemary-niminen nuori nainen saapuu Wayfarer-avaruusalukselle. Kyseessä on vaatimaton, mutta tärkeää työtä tekevä pieni alus, joka puhkoo reikiä avaruuteen ja rakentaa siten pysyviä madonreikäväyliä tähtienvälistä matkailua varten. Rosemary on värvätty alukselle huolehtimaan paperitöistä ja kirjanpidosta, mutta heti ensimmäisillä sivuilla käy ilmi, että hän on hakenut paikkaa paetakseen omaa menneisyyttään.
Alusta asuttaa kirjava miehistö: vakaa ja hyväntahtoinen kapteeni Ashby, liskomaista aandrisk-kansaa edustava pilotti Sissix, teknikot Kizzy ja Jenks, aluksen polttoaineena käytettäviä levätankkeja hoitava juro ja sosiaalisesti kömpelö Corbin, kuusiraajainen grum Dr Chef, joka toimii nimensä mukaisesti sekä kokkina että lääkärinä, aluksen toiminnoista vastaava tekoäly Lovelace, ja navigaattori Ohan, joka pystyy mielessään lymyävän viruksen ansiosta hahmottamaan aikaa ja moniulotteista avaruutta lähes intuitiivisesti.
Kirjan tapahtumat seuraavat Wayfarerin lähes standardivuoden mittaista työkeikkaa kohti galaksin keskustaa. Itse päämäärä ei ole juonen kannalta erityisen oleellinen, vaan keskiössä ovat matkan aikana kohdattavat paikan ja henkilöt, vaaratilanteet ja kommellukset. Kohtaamisten myötä hahmojen taustat alkavat vähitellen avautua, heidän keskinäiset suhteensa kehittyvät ja muutama salaisuuskin paljastuu.
Spekulatiivisen fiktion valtavirrasta poiketen Wayfarerin miehistön salaisuudet eivät ole synkkiä tekoja tai aikomuksia, vaan erilaisia ja erikokoisia henkilökohtaisia tragedioita. Useimmiten kyse on hahmojen oman identiteetin, toiveiden tai elämäntavan, ja ympäröivän yhteiskunnan odotusten välisestä ristiriidasta. Miehistön salaisuuksien lisäksi samoja teemoja käsitellään myös matkan aikana kohdattavien henkilöiden kautta. Monet tilanteista ovat niin perustavanlaatuisia, ettei niiden käsittelemisessä ole kyse ongelmien ratkaisemisesta, vaan hyväksynnän ja tuen saamisesta.
Tämä onkin yksi tärkeimpiä syitä, miksi The Long Way to a Small, Angry Planet on niin hurmaava kirja. Suurta osaa sen hahmoista yhdistää ulkopuolisuus – he ovat menettäneet tai eivät koskaan löytäneetkään omaa paikkaansa maailmasta. Heillä jokaisella on omat arpensa, epävarmuutensa ja vahvuutensa. Wayrarerin matkan aikana heistä muotoutuu uudenlainen perhe, joka tunnistaa ja hyväksyy toistensa tarpeet, heikkoudet ja salaisuudet.
Chambers käsittelee hahmojensa kautta hyvin laajaa kirjoa erilaisia aiheita. Hän puhuu läheisyydestä, perheestä, lapsista ja lasten kasvatuksesta, kosketuksesta, seksuaalisuudesta ja tunteiden peittämisestä ja esittämisestä. Siitä, kuinka ympäristö ja virtuaalisuus vaikuttavat mahdollisuuteen omaksua itselleen sopivia identiteettejä. Kasvamisesta ja siitä, kuinka eri vaiheissa elämää kohtaa ja tarvitsee erilaisia kontakteja. Sodasta ja väkivallan seurauksista, niin fyysisistä kuin henkisistäkin.
Chambersin lähestymistapa on humaani ja lempeän haastava. Hän ei saarnaa tai esitä totuuksia siitä, miten asioiden tulisi olla. Sen sijaan hän käyttää scifi-ympäristöä havainnollistaakseen sitä, miten oudoilta meidän tapamme ja oletuksemme voivat vaikuttaa, mikäli niitä katsotaan toisenlaisesta näkökulmasta. Chambers ei aina kohtele hahmojaan hellästi, mutta aina myötätuntoisesti ja anteeksiantavasti. The Long Way to a Small, Angry Planet onkin tunnelmaltaan poikkeuksellisen lohdullinen teos.
Kaikki tämä heijastuu myös kirjan maailmankaikkeudessa. Siitä ei edes yritetä antaa kaikenkattavaa, objektiivista kuvaa, vaan se näyttäytyy lukijalle hahmojen ja kohdattujen paikkojen muodostamina fragmentteina. Niitä yhteensitova voima ei ole yhtenäinen maailmanselitys, vaan omapintaisuus. Tämä maailmankaikkeus on ennen muuta kokoelma erilaisia tapoja ajatella, kokea ja elää. Vastaavasti ihmiset eivät ole oletusarvo tai valtarotu, vaan pelkkä sivuhuomio galaksin historiassa ja valtapolitiikassa. Näin muukalaisrodut tarjoavat mahdollisuuden heijastella ihmislajin outoja neurooseja ja pakkomielteitä. Heidän elämäntavoistaan, näkemyksistään ja historiastaan tulee konkreettisia esimerkkejä siitä, miten elämän perustavanlaatuiset tekijät voisi kokea ja järjestää myös toisin.
Lopputuloksena on niin vahva ja raikas kokonaisuus, että tätä kirjaa tekisi mieli suositella varauksetta kaikille. Sen suurin kompastuskivi on kuitenkin helppo nimetä. Mikäli kaipaa tarinoiltaan toimintaa, mysteerejä tai maailmantuhoa uhmaavia sankaritekoja, The Long Way to a Small, Angry Planet jättää todennäköisesti kylmäksi. Se keskittyy hahmoihinsa, näiden väliseen dynamiikkaan ja kasvukipuihin. Maailmankaikkeus on suuri ja omien lakiensa mukaan toimivia, ei muutettava tai pelastettava. Mikäli tällainen lähestymistapa ei puhuttele, tarina tuntuu todennäköisesti siltä, ettei siinä tapahdu mitään.
Muuten The Long Way to a Small, Angry Planetia on helppo suositella ja suorastaan tyrkyttää. Se on taitavasti kirjoitettu, hienosti rytmitetty ja harvinaisen liikuttava ja lämminhenkinen kirja. Harva tieteis- tai fantasiaseikkailu on tällaista hyvän mielen kirjallisuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti